Puutiaisaivokuumerokote eli tuttavallisemmin punkkirokote antaa suojan punkkien välittämältä puutiaisaivokuumeelta (TBE). Puutiaisaivokuume on punkkien välittämä virustauti, johon ei ole tartunnan jälkeen parantavaa hoitoa. Sairauden taudinkuva on vaihteleva, mutta puutiaisaivokuume voi jättää pysyviä neurologisia jälkioireita ja vaatia sairaalatason hoitoa. Ruotsalaisessa tutkimuksessa vain neljäsosa parani täydellisesti kahden kuukauden kuluessa. Punkkirokotus on ainoa tapa suojautua puutiaisaivokuumeelta, mikäli liikkuu Suomessa alueilla, jossa on punkkeja. Punkkirokotus ei suojaa punkin puremilta tai Borrelioosilta.
Punkkirokotusohjelman rakenne
Punkkirokotuksen rokotusohjelma koostuu perusrokotusohjelmasta ja tehosteannoksista. Ensimmäiset kolme annosta rokotusohjelmassa muodostavat peusrokotussarjan. Perusrokotussarjan annokset otetaan kaikki noin yhden vuoden sisällä ohjelman aloittamisesta. Kun rokotusohjelma aloitetaan, toinen rokoteannos annetaan 2-4 viikon jälkeen ensimmäisestä rokotuksesta. Kolmas rokotus annetaan noin 5-12 kuukautta toisen annoksen jälkeen.
Ottamalla punkkirokotuksen voit suojautua puutiaisaivokuumeelta. Tehokas suoja syntyy noin kaksi viikkoa toisen rokotusannoksen jälkeen. Siksi punkkirokotus kannattaa ottaa jo aikaisin keväällä. Voit kuitenkin aloittaa rokotusohjelman mihin aikaan vuodesta tahansa.
Punkkirokotuksen hinta:
Säästät ostamalla useamman punkkirokotteen kerralla. Samalla varmistat täyden suojan hankkimisen.
Yksi annos
-
Alle 16-vuotiaille 49 €
-
Yksi rokotuskerta
-
Noin 50 % suoja
Kaksi annosta
-
Alle 16-vuotiaille 89 €
-
Kaksi rokotuskertaa
-
Lähes täydellinen suoja
Koko rokotussarja
-
Alle 16-vuotiaille 125 €
-
Kolme rokotuskertaa
-
Täysi suoja
Rokotussuojan muodostuminen
Elimistö alkaa suojautumaan puutiaisaivokuumeelta heti ensimmäisen rokotuksen jälkeen. Ensimmäisestä rokotuksesta saa noin kahden viikon viiveellä 50% suojan. Toisesta rokotuksesta kehittyy kahden viikon sisään lähes täydellinen suoja puutiaisaivotulehdukselta. Kolmas annos viimeistelee perusrokotusohjelman, jonka jälkeen punkkirokotteen antama suoja kestää kolme vuotta. Tämän jälkeen elimistön immuunivastetta TBE-virukselle, eli suojausta puutiaisiaivokuumeelta, ylläpidetään tehosterokotuksilla.
Tehosterokotuksia annetaan 3-5 vuoden välein. Ensimmäinen tehosterokotus, eli 4. rokotus punkkirokotusohjelmassa, annetaan kolme vuotta kolmannen annoksen jälkeen. Tämän jälkeen 12-59 -vuotiailla tehosterokotuksia annetaan viiden vuoden välein. Muille ikäryhmille tehosterokotuksia on hyvä antaa kolmen vuoden välein
Milloin rokottautua?
Suosittelemme punkkirokotetta kaikille säännöllisesti Suomessa asuville, jotka esimerkiksi ulkoillessa, mökkeilyn yhteydessä, kaupungin puistossa tai kotieläimen myötä voivat altistua punkin puremille. Erityisen suuressa riskissä TBE:lle ovat korkean riskin alueilla, kuten saaristossa, ulkoilevat henkilöt.
Rokoteohjelman voi aloittaa mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta parhaan suojan kesälle saat aloittamalla rokotesarjan mahdollisimman aikaisin keväällä. Vaikka olisit suuntaamassa alle kahden viikon sisällä TBE:n korkean riskin alueelle, ehdit hankkia rokotesuojan tehostetun pikarokoteohjelman avulla. Ohjelma koostuu neljästä annoksesta, joista ensimmäiset kolme otetaan viikoilla 0, 1 ja 3. Neljäs annos otetaan 5–12 kuukauden päästä ensimmäisestä. Neljän annoksen rokotusohjelma on käytössä Ruotsissa kaikille yli 50-vuotiaille.
Yleistä punkkirokotuksesta
Punkkirokotteesta on käytössä Suomessa kahta eri lääkeainetta: Ticovac sekä Encepur -valmisteita. Molemmilla lääkeaineilla rokotusohjelma on sama, ja valmisteita voidaan käyttää ristiin. Ensimmäisen rokotuskerran jälkeen on syytä seurata vointia noin 15 minuutin ajan.
Pistotapahtuma voi olla erityisesti lapsille hyvin jännittävä. Jännityksen laukeaminen voi aiheuttaa niin kutsutun vasovagaalisen reaktion (vasovagaalinen synkopee). Tämän vuoksi erityisesti neulakammoisten on syytä tarkkailla vointiaan rokotuksen jälkeen. Anafylaksia on hyvin harvinainen (noin 1/1 000 000) haittavaikutus, minkä vuoksi on myös hyvä seurata vointia rokotuksen jälkeen. Rokotushenkilökuntamme on koulutettu sekä vasovagaalisen reaktion että anafylaksian hoidossa.
Punkkirokote lapsille, raskaana olevilla ja imettäville
Punkkirokotuksen voi antaa jo vuoden ikäisille lapsille; tätä nuoremmille sitä ei suositella. Lapsille rokoteannokset ovat pienempiä: Ticovac Junior -valmistetta käytetään alle 16-vuotiaille lapsille. Encepur-valmisteen kohdalla lapsen annos annetaan alle 12-vuotiaille. Ammattitaitoinen henkilökuntamme varmistaa, että rokotustapahtuma sujuu mielekkäästi: Kommunikoimme lapselle hänen omalla tasollaan, rauhoittelemme lasta leikin ja rentoutumistekniikoiden avulla sekä pyrimme vahvistamaan positiivisia tunteita rokottautumisen hyödyistä. Lue lisää lasten rokottamisesta blogistamme.
Raskaana oleville puutiaisaivokuumerokotusta ei lähtökohtaisesti suositella, koska immuunivasteen syntymistä tai mahdollisia haittavaikutuksia ei ole tutkittu kattavilla aineistoilla raskaana oleville. Jos olet raskaana ja matkustamassa suuren TBE-riskin alueelle, keskustele rokotuksen ottamisesta asiantuntijoidemme kanssa. Imetys ei ole este rokotuksen ottamiselle.